Ravintola Kanerva

TERVETULOA RAVINTOLA KANERVAAN

Kylpylän päärakennuksessa sijaitseva viihtyisä Ravintola Kanerva on tunnettu maittavasta ruuasta ja mutkattomasta palvelusta. Ravintolan lasitetulta terassilta avautuu upeat näkymät Lohjanjärvelle.

Ravintola on saanut nimensä Sakari Topeliuksen v. 1889 ilmestyneen runokokoelman ”Kanervia” mukaan. Syksyisin kanervat kukkivat Päiväkummussa ja ilahduttavat asiakkaitamme väriloistollaan. Päiväkummun alueella on perimätiedon mukaan sijainnut myös Topeliuksen tarinasta tuttu ”Koivu ja Tähti”.

Ruokailut

Lounas- ja päivällisaikaan on tarjolla herkkuja runsaista buffetpöydistä. Sunnuntaisin kannattaa tulla kauempaakin nauttimaan juhlavasta pitopöydästä. Ruokalistalta löytyy vaihtoehtoja vaativammallekin herkkusuulle.  Päiväkummun pizzoja ei myöskään kannata jättää maistamatta. Voit tilata pizzan myös mukaan kotiisi tai vaikkapa huoneeseen.

Viihde ja tapahtumat
Tanssimusiikista nautitaan neljänä iltana viikossa. Keskiviikkoisin ja perjantaisin lauletaan karaokea, lauantaisin soittaa orkesteri ja tiistaina ja torstaina tanssitaan levyjen tahtiin.  Ravintolassa järjestetään usein teemailtoja ja tapahtumia, joista kerromme tarkemmin tapahtumakalenterissa.

Lue lisää

Tervetuloa viihtymään!

Ravintola avoinna:

Ma-to klo 7.15 -23.00
Pe klo 7.15 -1.00
La klo 7.15 -1.00
Su klo 8.00 -23.00

Lämpimästi tervetuloa!  

A-oikeudet.
150 asiakaspaikkaa, lisäksi ravintolan yhteydessä kaksi kabinettia á 30-50 paikkaa.


Tiedustelut ja pöytävaraukset:

Ravintola p. 030 608 4243
Ravintolapäällikkö p. 030 608 4242
Myyntipalvelu p. 030 608 40
myynti@paivakumpu.fi

Liity ravintolan etuklubiin

Puheluiden hinnat:
Lankaliittymistä 0,0828€ / puhelu + 0,032 € / minuutti
Matkaviestimistä 0,192 € / min
Ulkomailta yritysnumeroon soittamisen hinnoittelee ulkomainen operaattori.


OIVA-tarkastukset:

OIVA- tarkastus 15.7.2015
OIVA-tarkastus 25.6.2014
OIVA.tarkastus 7.1.2014